Juhlahumua TYYn vuosipäivässä

TYYn vuosipäivää vietetään Porthanin päivänä vuosittain 9. marraskuuta. Henrik Gabriel Porthan oli Turun akatemian professori ja Suomen 1700-luvun humanistisen kulttuurin merkittävimpiä hahmoja. Hänen merkityksensä suomalaisen sivistyksen historiassa on ollut niin suuri, että myös TYYn perustajajäsenet tahtoivat sitä kunnioitettavan Turun ylioppilaselämässä nyt ja tulevaisuudessa.

Porthanin päivän perinteisiin kuuluu juhlakulkue Porthanin patsaalle, joka päättyy Porthanin patsaalle Vanhan Suurtorin puistoon. Juhlakulkueessa mukana ovat Suomen ja TYYn lippujen lisäksi alayhdistysten liput. Lexin lippu liehui muutamien vuosien tauon jälkeen uljaasti lippukulkueessa Villen toimiessa lipunkantajana. Patsaalla edustajiston puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja laskivat muistoseppeleen ja TYYn kuoro esiintyi. Seppeleenlaskun jälkeen lippukulkue jatkoi matkaansa takaisin Yliopistonmäelle.

Ryhmä Lexin kokoonpano juhlaedarissa: Ville, Tuomas, Sanna ja Teemu.

Ryhmä Lexin kokoonpano juhlaedarissa: Ville, Tuomas, Sanna ja Teemu.

TYYn vuosipäivän perinteisiin kuuluu myös edustajiston juhlakokous, jossa kuullaan juhlaesitelmä ja TYYn ansiolautakunta jakaa tunnustuksia kuntalaisille, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti ylioppilaskunnan ja/tai alayhdistysten toimintaan.

Tänä vuonna juhlaesitelmän piti Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö. Juhlaesitelmän aiheena oli opetuksen tulevaisuus yliopistomaailmassa: miten opetus muuttuu ja mitä siltä edellytetään tulevaisuudessa. Pyykkö korosti, että nykyaikana tieto on kaikkien saatavilla entistä helpommin, mikä tuo omat haasteensa opetukselle. Juhlaesitelmässä vararehtori nosti myös esille, että mahdollisesti tulevaisuudessa opiskelijat opettavat toisiaan ja tulevaisuudessa kohtaamisten merkitys korostuu entisestään.

Juhlaesitelmän jälkeen ansiolautakunnan puheenjohtaja Topi Artukka jakoi tunnustuksia. Oli ilo seurata, kun moni aktiivinen lexiläinen palkittiin TYYn huomionosoituksilla. Huomionosoitusten merkitystä korostaa se, että ansiolautakunta on valinnut huomionosoitusten saajat alayhdistyksiltä tulleista ehdotuksista.

Juhlakokouksessa huomionosoitukset jaettiin seuraaville lexiläisille tai alumneille:

ANSIONAUHA
Ylioppilaskunta antaa tunnustuksena entiselle tai nykyiselle jäsenelleen tai muuten erityisen ansioituneelle henkilölle ylioppilaskunnan ja sen päämäärien hyväksi suoritetusta työstä kunnia ja ansionauhoja.

Matti Lajunen (mm. Lex ry:n puheenjohtaja 2009, TYYn omistaman Universtas Oy:n hallituksen puheenjohtaja)

HALLITUKSEN MERKKI
Ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtajilla ja jokaisella hallituksen jäsenellä on oikeus kantaa siipisoihtuaiheista hallituksen rintamerkkiä ylioppilaskuntaa edustaessaan. Merkin pysyvä kanto-oikeus myönnetään ylioppilaskunnan vuosipäivänä.

Teemu Auressalmi (edustajiston varapuheenjohtaja)
Mikko Mononen (hallituksen jäsen)

KUNTANAUHA
Ylioppilaskunnan nauhaa on kaikilla hallituksen ja edustajiston varsinaisilla jäsenillä ja ylioppilaskunnan työntekijöillä oikeus kantaa. Ansiolautakunta voi harkintansa mukaan antaa ylioppilaskunnan nauhan myös ylioppilaskunnan muille jäsenille sekä myös ylioppilaskuntaan kuulumattomille henkilöille, jotka aktiivisesti ovat osallistuneet ylioppilaskunnan toimintaan tai muuten ovat lähellä ylioppilaskuntaa.

Annika Falben
Jesse Jokinen
Anni Juvonen
Niko Nynäs
Tanja Puhakka

Lämpimät onnittelut kaikille tunnustusten saajille!

Kaikki tunnustusten saajat ovat nähtävissä TYYn nettisivuilla juhlakokouksen päätösluettelossa.

Sanna Mäkilä
ryhmäpuheenjohtaja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s