Marraskuu – katse eteenpäin!

Edustajiston juhlakokouksen, vuosijuhlien ja Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksen sävyttämän marraskuun lopuksi oli vielä ihan normaalin edustajiston kokouksen vuoro. Aivan tavallisessa rytmissä ei tosin menty, sillä kokous pidettiin jo tiistai-iltana. Näin siksi, että suuri osa hallituksesta lähti keskiviikkona edustamaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlille. Ryhmä Lexistä paikalla olivat allekirjoittanut, ryhmyri Sanna, Tuomas sekä debyyttinsä ääntenlaskijana hassutellen tehnyt Sami!

Marraskuun kokouksessa katsottiin kohti tulevaa. Kokouksen pihvi oli TYYn toimintaa keskipitkällä aikavälillä ohjaavien dokumenttien, keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS) ja kolmivuotissuunnitelman, päivittäminen ja hyväksyntä. Molempien osalta oli käyty lähetekeskustelu lokakuussa ja nyt oli päätöksenteon aika.

KTS:aa koskevassa lähetekeskustelupuheenvuorossaan Ryhmä Lex oli toivonut, ettei TYYn jäsenmaksua korotettaisi ensi lukuvuodelle. Toivoimme näin erityisesti siksi, että Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöön (YTHS) valtiohallinnon tasolta kohdistettujen säästöjen johdosta YTHS-maksuun tuleva 10 euron korotus on jo erittäin roima lisäys meidän kaikkien jäsenmaksuihimme. Taloustoimikunta oli kuunnellut toivettamme osittain, ja lähetekeskustelussa esillä olleen 1 euron korotuksen sijaan pohjaesityksenä oli 0,5 euron jäsenmaksukorotus.

Ryhmämme ei kuitenkaan ollut vielä tähän tyytyväinen. Teimmekin KTS:aan muutosesityksen, jonka mukaan jäsenmaksua ei koroteta lukuvuodelle 2015-2016. Jäsenmaksukorotuksen jäädyttäminen vähentäisi arvioituja jäsenmaksutuloja noin 3.400 euroa vuosina 2015 ja 2016. Tätä vajetta paikataksemme esitimmekin myös, että alayhdistysavustuksiin budjetoidut lisäykset toteutettaisiin vaiheittain. Tänä vuonna alayhdistysavustuksiin on budjetoitu noin 92.000 euroa, ja taloustoimikunnan pohjaesityksen mukaan vuosina 2015-2017 niihin budjetoitaisiin 98.000 euroa. Ryhmä Lex esitti siis, että vuosina 2015-2016 alayhdistysavustuksia nostettaisiin vain 95.000 euroon saakka ja vasta vuonna 2017 98.000 euroon. Esityksemme herätti hieman keskustelua, ja sitä vastustaneetkin ymmärsivät pointtimme. Vasta-argumenttina kuulimme, ettei alayhdistysten toimintaedellytyksiä pitäisi heikentää avustuksista nipistämällä. Pidimme tätä hieman erikoisena, sillä olimmehan joka tapauksessa kasvattamassa alayhdistysavustusten kokonaissummaa. Niin tai näin, äänestyksessä muutosesityksemme voitti taloustoimikunnan pohjaesityksen äänin 22-17-2. Ryhmä Lex siis piti jäsenmaksun kurissa!

Toinen KTS:ssa keskustelua herättänyt asia oli Turun ylioppilaslehden, tuttavallisemmin Tylkkärin, budjetti. Taloustoimikunta oli pohjaesityksessään budjetoinut Tylkkärille vuosille 2015-2017 80.000 euroa vuodessa, mikä on tilanne tänäkin vuonna. Kokouksessa paikalla olleet Tylkkärin päätoimittaja ja johtokunnan puheenjohtaja toivoivat kuitenkin lehden budjetin kasvattamista 85.000 euroon, joka oli ollut esillä KTS:n lähetekeskustelussa. Heidän mielestään 85.000 euroa on realistinen arvio lehden budjetista, ja on toteutumassa tänäkin vuonna.

Koko edustajisto lieni yhtä mieltä siitä, että Tylkkärissä on lehden ja nettisivujen uudistuneen ilmeen myötä saatu paljon hyvää aikaan, ja tätä kehityskulkua ei pidä sotkea. Ryhmä Lexin Tuomas ja TuKY-listan edustajat huomauttivat kuitenkin kuluvan vuoden sisältäneen nettisivu-uudistuksen, ”pakun mälläämisen” ja mainosmyyntisopimuksen irtisanomisesta johtuneiden mainostulojen tippumisen, jotka lohkaisivat budjetista liki 10.000 euroa. Näin ollen realistinen arvio olisi noin 75.000 euroa vuodessa, johon nähden 80.000 euron budjettia saattoi pitää hyvinkin kohtuullisena. Pitkän keskustelun jälkeen Soihdunkantajat esittivät Tylkkärin budjetin nostoa 83.000 euroon, mutta taloustoimikunnan pohjaesitys piti puolensa selkein äänin 27-14.

Kolmivuotissuunnitelman valmistellut hallitus oli poiminut lähetekeskustelusta pohjaesitykseen muutaman uuden asian. Pohjaesitykseen oli nostettu TYY Terveeksi -ryhmän esille tuoma opiskelijoiden mielenterveyspalveluihin vaikuttaminen sekä useammankin ryhmän toive sosiaalipoliittisesta projektista, joksi hallitus oli valinnut vaikuttamisen koulutuksen rakenteisiin niin, että ne tukevat opiskelua uudessa kaksiportaisessa opintotukimallissa. Ryhmämme suhtautui molempiin lisäyksiin positiivisesti. Onhan meillä oikiksessakin puhuttu paljon siitä, miten opintotuen jakaminen erikseen notaari- ja maisteritutkintoihin vaikuttaa opiskeluumme. Lähetekeskustelussa paljon puhetta herättänyt yritysyhteistyö oli hallituksen pohjaesityksessä sellaisenaan, eikä sitä tällä kertaa lähdetty haastamaan. Kolmivuotissuunnitelmaan tuli yksi Vihreän vasemmiston muutosesitys, joka ei kuitenkaan saanut juuri kannatusta. Näin ollen kolmivuotissuunnitelma hyväksyttiin hallituksen pohjaesityksen mukaisena.

Seuraavat kolme vuotta toimintaa ohjaavien dokumenttien hyväksymisen jälkeen oli aika kääntää katse konkreettisemmin kohti tulevaa vuotta. Hallitus oli valmistellut lähetekeskustelua varten luonnoksen ensi vuoden toimintasuunnitelmasta (TOSU), joka sisälsi seitsemän projektia. Edustajistoryhmiltä pyydettiin ryhmäpuheenvuoroja, joissa poistettaisiin yksi projekti.

Ryhmä Lexin mielestä ensi vuoden projekteista TOSU:aan oli ehdottomasti sisällytettävä eduskuntavaali- ja kunnallispoliittinen vaikuttaminen, toimiston muuton valmistelu, yliopiston rahoitusmallin arviointia koskeva projekti sekä yritysyhteistyön linjojen ja tavoitteiden laatiminen. Myös  opiskelijoiden asuinympäristöä, alayhdistysviestinnän kehittämistä ja opiskelun edellytysten parantamista koskevia projekteja pidimme hyvinä. Muiden varjoon jääneenä pudotimme ulos kuitenkin asuinympäristöä koskevan projektin, kuten tekivät useat muutkin edustajistoryhmät.

Kokouksessa myös kuultiin hallituksen ja ansiolautakunnan vastaukset vähäosaisten jäsenien tukemista sekä jäsennauhan lanseeraamista koskeviin toivomusponsiin, vastauksia edustajiston yhdenvertaisuusselvitykseen sekä muutama kysymys hallitukselle tiedottajan toimen vakinaistamiseen liittyen. Suurempia vääntöjä tai keskusteluita nämä asiat eivät herättäneet, ja kokous nuijittiinkin läpi kohtuullisessa kolmessa tunnissa.

Tiukka edariaikataulu  jatkuu vielä, sillä seuraava edustajiston kokous on jo keskiviikkona 10.12. Vuoden viimeisessä kokouksessa vahvistetaan ensi vuoden TOSU ja talousarvio sekä ennen kaikkea valitaan uusi pääsihteeri, hallitus ja Tylkkärin johtokunta. Huhupuheiden mukaan Ryhmä Lexilläkin on ehdokkaita mukana skaboissa – stay tuned!

Teemu Auressalmi
edustajiston varapuheenjohtaja

Edustajiston marraskuun kokouksen päätösluettelo

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on marraskuun kokouksessaan 25.11.2014 päättänyt:

– hyväksyä TYYn keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman.

– hyväksyä päivitetyn TYYn kolmivuotissuunnitelman vuosille 2015-2017.

– merkitä tiedoksi käymänsä lähetekeskustelun TYYn toimintasuunnitelmasta vuodeksi 2015.

– merkitä tiedoksi hallituksen vastauksen ponteen TYYn vähäosaisten jäsenten tukemisesta.

Turussa 26.11.2014

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s