Edustajistokauden 2014-15 tilinpäätös

Edustajistovaaleissa 2013 Ryhmä Lex kannatti pakkojäsenyyden poistamista, peräänkuulutti vastinetta jäsenmaksulle ja keskittymistä edunvalvontaan sekä lupasi puolustaa oikkareiden etua TYYssä. Edustajistokausi 2014–15 on taputeltu viimeistä kokousta myöten pakettiin ja uusi edustajisto 2016–17 on tarttumassa vallankahvaan vuodenvaihteen jälkeen. Nyt on tilinpäätöksen aika. Mitä Ryhmä Lex on oikein kahden viimeisen vuoden aikana saanut aikaiseksi?

Pakkojäsenyys ei ole vielä poistunut. Erävoitto asian puolesta saatiin keväällä 2014, kun perustuslakivaliokunta linjasi ammattikorkeakoululakia koskevassa lausunnossaan (PeVL 24/2014 vp), ettei ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille ehdotettu pakkojäsenyys ollut hyväksyttävissä perusoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta. Opiskelijakuntien pakkojäsenyyden perusteiksi esitettiin kuitenkin samoja seikkoja, joilla aikoinaan oikeutettiin ylioppilaskuntien pakkojäsenyys. Perustuslakivaliokunta peräänkuuluttikin korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisuutta ja sen tarkastelun tarvetta tulevina vuosina. Vaikuttaa siltä, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on tulossa ennen pitkään tiensä päähän. Kevään linjapaperikeskustelussa ja nyt edustajistovaaleissa Ryhmä Lex onkin painottanut sitä, että ylioppilaskunnan olisi syytä valmistautua pakkojäsenyyden poistumiseen – osa ylioppilaskuntatoimijoista haluaa edelleen sulkea tältä silmänsä.

Valitettavasti meistä riippumaton YTHS-maksun korotus on nostanut jäsenmaksua tälläkin edustajistokaudella. Ryhmä Lex on kuitenkin tehnyt parhaansa pitääkseen TYYn jäsenmaksuosuuden kurissa. Viime syksyn talousarviokäsittelyssä muutosesityksemme sen nostamatta jättämisestä hyväksyttiin, minkä lisäksi keväällä 2014 edustajisto päätti Ryhmä Lexin esittämänä ja TuKY-listan ja TYY Terveeksi -ryhmän kannattamana lakkauttaa TYYn kirjaston – yli 50 000 euroa vuodessa maksaneen palvelun, jota käytti häviävän pieni osa TYYn jäsenistöstä.

Tällä edustajistokaudella ei ole myöskään nähty kannanottoja milloin mihinkin yleispoliittiseen asiaan, vaan TYY on keskittynyt siihen, minkä se todella osaa – opiskelijoiden edunvalvontaan. Erinomaisena esimerkkinä tästä osaamisesta oli tänä keväänä jo päätettyjen opintotukileikkausten peruminen (vaikkakin tämä ilo on valitettavasti jäämässä lyhytaikaiseksi). Ryhmä Lex on ollut myös näkyvästi esillä opiskelijatiloihin liittyvässä edunvalvonnassa. Keväällä teimme yhdessä Soihdunkantajien kanssa ponnen Yo-talo A:n remonttiin liittyen ja syksyllä Uusi ylioppilastalo -selvitystä esittäneet ryhmät ottivat siihen liittyneen muutosesityksemme nimiinsä. Ryhmä Lexin edustajia on myös ollut mukana molempia asioita pohtineissa työryhmissä ja Yo-talo A:sta väistymään joutuneille järjestöille, Lex ry mukaan lukien, järjestyikin jo uudet toimistotilat. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi Ryhmä Lex on osallistunut aktiivisesti muun muassa TYYn sääntöjen päivittämiseen tekemällä useita muutosesityksiä ja edaattorimme ovat osallistuneet reippaasti kokouksissa käytyihin erilaisiin keskusteluihin. Valtakunnallisella tasolla Ryhmä Lex jatkoi vaikuttamista Lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden liitossa eli LOL:ssa.

Edustajistokauden aikana Ryhmä Lexin toimintaa kehitettiin erityisesti viestinnän ja näkyvyyden saralla. Ryhmä Lexin blogi nostettiin reilun vuoden hiljaiselon jäljiltä keskeiseksi viestintäkanavaksi. Tekstit käsittelivät niin edustajiston kokouksia kuin ylipäänsä ylioppilaskunnan tai Ryhmä Lexin toimintaa. Blogiin avattiin myös englanninkielinen sivu esittelemään Ryhmä Lexiä esimerkiksi kansainvälisille opiskelijoille. Aiemmilta kausilta tutun Facebook-sivun lisäksi Ryhmä Lex otti haltuunsa muita somekanavia avaamalla Twitter- ja Instagram -tilit, jotta Ryhmä Lexin toiminta tavoittaisi entistä paremmin oikeustieteilijöitä. Tässä tavoitettavuudessa onkin onnistuttu tällä kaudella mainiosti! Lisäksi ryhmän sisäiseen toimintaan panostettin ja esimerkiksi varaedustajamme sitoutettiin entistä paremmin mukaan ryhmän toimintaan. Varaedustajille tarjottiin mahdollisuus päästä osallistumaan edustajiston kokouksiin sekä heitä kannustettiin  aktiivisesti Ryhmä Lexin sisäiseen keskusteluun ja esitysten laatimiseen.

Edustajistoryhmän toiminnassa aktiivisesti mukana olleiden edustajiston varsinaisten jäsenten ja varaedaattorien lisäksi Ryhmä Lexin on näkynyt monissa TYYn toimielimissä, kuten edustajiston puheenjohtajistossa, hallituksessa, taloustoimikunnassa, Tylkkärin johtokunnassa, valintatoimikunnassa ja avustustoimikunnassa. Lisäksi TYYn siivissä on ollut huikea oikkariedustus. Innokkuutemme on kuluvana edustajistokautena huomattu jopa TYYn toimistolla asti! Toiminnan jatkumosta piti edustajistokauden lopulla huolen vaalikoordinaattorimme Tomi Paavola, joka luotsasi innostavalla pöhinällä vaalilistamme 46 ehdokasta kohti viidennen edustajistopaikan metsästystä.

Ryhmä Lexin upea kaksivuotiskausi saikin arvoisensa päätöksen, kun syksyn edustajistovaaleissa Ryhmä Lex lunasti itselleen kaksissa aiemmissa vaaleissa yhden äänen päähän jääneen viidennen paikan. Ehdokaslistamme kokonaisäänimäärä nousi edellisistä vaaleista 135 äänellä, nyt meitä äänesti 693 opiskelijaa. Oikeustieteellisessä löytyivätkin vaalien innokkaimmat äänestäjät, kun tiedekuntamme opiskelijoista sähköisillä vaaliuurnilla vieraili reilu 59 prosenttia äänioikeutetuista. Varsinaisina edustajina edarikaudella 2016–17 linjaavat Tuomas Dahlström, Ville Laakso, Noora Wilén, Tomi Paavola ja Sami-Petteri Seppä. Lämpimät onnittelut ja tsemppiä edustajistotyöskentelyyn – pitäkää Ryhmä Lexin lippu liehumassa ylioppilaskunnassa entistäkin korkeammalla!

Kaksivuotiskauden aikana on ollut ilo seurata lexiläisten jatkuvasti kasvavaa kiinnostusta ylioppilaskuntamme toimintaa kohtaan, mihin Ryhmä Lexin aktiivinen ja dynaaminen toiminta on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut. Voimmekin todeta Ryhmä Lexin olleen huimasti neljää edustajistopaikkaansa suurempi ja yksi vaikutusvaltaisimmista edustajistoryhmästä näiden kahden vuoden aikana. Suuri kiitos siis kaikille Ryhmä Lexissä ja TYYssä edustajistokaudella 2014–15 toimineille lexiläisille, jotka ovat pitäneet oikkareiden ääntä kuuluvissa ylioppilaskunnassamme!

Järkiryhmä kiittää ja kuittaa!

lexpress5-15

Kuvassa vasemmalta: Ville, Jussi, Teemu ja Sanna

Sanna Mäkilä (ryhmäpuheenjohtaja 2014-15)
Teemu Auressalmi
Ville Laakso
Jussi Sjöblom

Tekstin kirjoittajat ovat toimineet Ryhmä Lexin varsinaisina edaattoreina edustajistokaudella 2014-15. Tämä teksti on julkaistu myös ainejärjestölehti LexPressin numerossa 5/15.

Mainokset

Ryhmä Lexille neljä edaripaikkaa – vaalirenkaalle jytky!

Ryhmä Lex nappasi tämän syksyn edarivaaleissa yhteensä neljä paikkaa TYYn edustajistoon kaudelle 2014-2015. Viides paikka jäi viime vaalien tapaan yhden äänen päähän, mutta LexTuKYTyTe-vaalirengas otti valtaisan vaalivoiton ja kasvatti paikkamääränsä yhteensä 21:een!

Ryhmä Lexin vaaliliitto keräsi eilen päättyneissä edustajistovaaleissa yhteensä 558 ääntä, mikä oli  kolme enemmän kuin vuoden 2011 vaaleissa. Äänimäärä riitti tälläkin kertaa yhteensä neljään edustajistopaikkaan seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Viides paikka jäi viime vaalien tapaan kismittävästi vain yhden äänen päähän – vuonna 2011 paikka hävittiin kolikonheitossa Hybridiaanille, tällä kertaa edustajiston viimeinen paikka meni yhden äänen erolla TuKY-listalle.

Vaalirenkaamme LexTuKYTyTe otti kuitenkin kerrassaan huikean vaalivoiton, kun sekä TuKY-lista että TYY Terveeksi kasvattivat äänimääräänsä ja ottivat molemmat kaksi lisäpaikkaa edustajistoon. Kaudella 2014-2015 TuKY-listalla on edustajistossa yhteensä 11 ja TyTe:llä 6 paikkaa. Renkaalla on näin ollen yhteensä 21 edustajiston 41 paikasta ja samalla edustajiston yksinkertainen enemmistö!

Vaalituloksessa oli myös nähtävissä sitoutumattomien ryhmien vahvistuminen poliittisten kustannuksella. Vaalirenkaamme lisäksi kasvatustietelijöiden Eduxi sekä yhteiskuntatieteilijöiden Soihdunkantajat kasvattivat paikkamääräänsä kumpikin yhdellä. Humanistilista sen sijaan menetti yhden paikan. Poliittisista ryhmistä kaikki Vihreää vasemmistoa lukuun ottamatta menettivät paikkojaan. Uusina ryhmittyminä edustajistoon pyrkineet Keskustaopiskelijat ja TYRMY eivät saaneet ehdokkaitaan läpi.

Ryhmä Lexin riveistä edustajiston jäseniksi valittiin Ville Laakso (51 ääntä), Sanna Mäkilä (45), Teemu Auressalmi (40) ja Jussi Sjöblom (24). Varajäseninä toimivat Mikko Mononen (24), Tuomas Dahlström (21), Joonas Raitis (21) sekä Alma Elonheimo (20). Kaikkiaan yli puolet Ryhmä Lexin ehdokkaista sai vaaleissa kaksinumeroisen lukeman ääniä, joten uskon Ryhmä Lexin olevan hyvissä voimissa seuraavan kahden vuoden ajan.

Ryhmä Lexin vaaliasiamiehenä haluan tässä vaiheessa nostaa hatun päästä, kumartaa ja kiittää kaikkia teitä, jotka teitte hienon vaalituloksemme mahdolliseksi. Aloittaessani tämän homman reilu puoli vuotta sitten en osannut aavistaakaan, kuinka monia hienoja kokemuksia rikkaampi nyt olen. Suuri kiitos ensinnäkin TuKY-listan ja TyTen vaalipäälliköille Sannille, Jaakolle ja Mirvalle – yhteiset stormailut sekä vertaistukenne on ollut yksinkertaisesti korvaamatonta. Kiitokset myös kaikille Ryhmä Lexin vanhoille ja uudemmille toimijoille – te olette saaneet minut ymmärtämään sen, miksi Ryhmä Lex on olemassa ja minkä takia sen panos on tärkeä turkulaisille oikkareille. Kiitos listamme kaikille 46 upealle ehdokkaalle – olen kiitollinen ja ylpeä kaikesta siitä työstä, mitä olette vaalien eteen nähneet. Kaikkein suurin kiitos kuitenkin kaikille äänestäjillemme – te olette varmistaneet sen, että Ryhmä Lexin työ paremman TYYn ja oikkareiden oikeuksien puolesta jatkuu tulevaisuudessakin! Kiitos.

Teemu Auressalmi
Ryhmä Lexin vaaliasiamies

Vaalitulos on kokonaisuudessaan nähtävissä  TYYn nettisivuilla.