#EllaEdarissa – varajäsenen ajatuksia ensimmäisestä edarikokouksesta

Iltakoulu, edustajisto, ryhmäpalaveri, Yammer, rengaspalaveri… Joukko enemmän tai vähemmän uusia sanoja pyöri tietokoneen näytöllä Ryhmä Lexin ryhmäpuheenjohtaja Sannan kertoessa minulle oman ryhmämme ja edustajiston toiminnasta. Pienen äänisaaliini siivittämänä nousin edarilistalla varasijalle syksyllä ja tuota pikaa edessä häämöttikin jo ensimmäinen edustajiston kokous, johon osallistuisin ihka oikeasti. Myönnettäköön, että jännitin ensimmäistä kokoustani, sillä edustajistotoiminta tuntui olevan täynnä erilaisia sääntöjä ja käytäntöjä. Kuitenkin Ryhmä Lexin kaikki jäsenet varsinaisista varoihin tekivät edustajistotoimintaan mukaan lähtemisestä helppoa kesken kaudenkin.

Näin viiden opiskeluvuoteni aikana olen ehtinyt puuhailla yhtä ja toista oman ainejärjestömme Lex ry:n parissa, mutta osallistumiseni ei ole ennen tätä ulottunut varsinaisesti ylioppilaskuntamme toimintaan tai siellä vaikuttamiseen. Lähdinkin avoimella mielellä mukaan, sillä ajatuksena edustajistotoiminta vaikutti varsin mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja ajatuksia herättävältä. Toki aiemman kuulemani ja ainejärjestötoimintani perusteella tiesin jo jonkin verran edustajistosta, Ryhmä Lexin toiminnasta sekä siellä mukana olevista ihmisistä. Tästä huolimatta tuntui kuitenkin kuin lähtisin mukaan johonkin aivan uuteen ja ihmeelliseen!

Varsin jännittyneenä siis suuntasinkin ensimmäistä edaria edeltävään ryhmäpalaveriin sekä iltakouluun, jossa ensi vilaukselta näin myös muiden edustajistoryhmien jäseniä. Ryhmä Lexin kanssa saman vaalirenkaan jakavien TuKY-listan sekä TYY Terveeksi -ryhmän edustajista monet kasvot näyttivätkin jo tutuilta, mutta muista ryhmistä tunnistin etäisesti vain muutamia. Yhdeksi edustajistotoiminnan hienoista puolista voinkin jo tämän perusteella sanoa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin sekä kuulla heidän ajatuksiaan ja perusteluja mielipiteille, jotka voivat poiketa omista reilustikin.

taukojumppa1

Kokoustauolla edaattoreita liikutti TYY Terveeksi. #pyllyylös

Tammikuun ensimmäisen kokouksen esityslista näytti helposti lähestyttävältä, ja varsinainen kokouskin osoittautui lopulta ainakin näin ensikertalaiselle pehmeäksi laskuksi toimintaan, vaikka yllättävä tehtävä pöytäkirjantarkastajana ja äänteenlaskijana toikin pientä lisäjännitystä tämän debytoijan iltaan. Hallituksen kyselytunnin lisäksi kokouksessa käsiteltiin kannanottoa anonyymin tenttimisen mahdollistamiseksi, päivitettiin TYYn henkilöstöohjesääntöä sekä täydennettiin niin avustustoimikuntaa kuin taloustoimikuntaa. Kokousta siivittikin myös äänestys, jossa allekirjoittanut pääsi jopa tositoimiin ääntenlaskijana. Harmillisesti vain taukojumppa jäi välistä ääntenlaskun vuoksi!

Loppujen lopuksi jo yksikin kerta kokouksessa toi esiin uusia mielenkiintoisia asioita ja pohdittavaa puhumattakaan siitä, miten monipuolisesti asioita käsiteltiin kokouksessa. Varajäsenenä pääsin yhtälailla osallistumaan ryhmän toiminnan suunnitteluun, kokoukseen valmistautumiseen sekä itse kokoukseen, ja toivonkin voivani olla mukana ryhmän toiminnassa myös tulevan vuoden aikana. Näin vaalivuoden alussa suosittelenkin pistämään korvan taakse ajatuksen lähteä mukaan edustajistotoimintaan, jos mielessä pyörii pienikin kiinnostus. Jännityksestä huolimatta selvisin ainakin itse edaridebyytistani hengissä ja hyvissä voimin, juhuu!

Ella Luikku
varaedaattori

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on kokouksessaan 28.1.2015 päättänyt:

– hyväksyä muutokset henkilöstöohjesääntöön.
– valita avustustoimikuntaan seuraavat henkilöt:

Timo Kovala
Matti Vähä-Heikkilä
Laura Aaltonen
Mirva Matikka
Saana Kallio
Miikka Koski
Eveliina Suuniitty
Emmi Vilkanen

– valita taloustoimikuntaan Juuso Mykkäsen ja Iiro Salomäen.
– hyväksyä kannanoton ”Anonyymillä arvostetulla turvataan tasa-arvo”

Turussa 29.1.2015

Mainokset

Uusi vuosi – uudet kujeet vai vanhat jekut?

Uusi vuosi ja uudet kujeet, kun tammikuun edarin iltakoulu käynnistyi. Ryhmä Lexin kokoonpanossa oli paikalla huikeat 6/4 edaattoria: rpj Sanna, Jussi, Ville, Miina, Teemu ja edaridebyytin tekevä Ella

Uusi vuosi ja uudet kujeet, kun tammikuun edarin iltakoulu käynnistyi. Ryhmä Lexin kokoonpanossa oli paikalla huikeat 6/4 edaattoria: rpj Sanna, Jussi, Ville, Miina, Teemu ja edaridebyytin tekevä Ella

Vaalituloksen selvittyä marraskuussa 2013 allekirjoittanut mietti, että oho paljon puuhaa on luvassa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Kahden vuoden edustajistovaikuttaminen kuulosti suunnilleen maratonilta, jota varten treenaaminen oli aloitettu hieman liian myöhään: kyseisenä vaalisyksynä varaedaattorina toimien. Edustajistotyöskentely sekä Ryhmä Lexin toiminnan kehittäminen, aktivoiminen ja näkyminen veivät täysillä mukanaan, joten ihmeissään on todettava, että toinen vuosi tästä edustajistokaudesta on jo startannut. Vuoden ensimmäinen ryhmäpuheenjohtajapalaveri ja iltakoulu ovat nyt takana, ja ensi viikolla vuorossa on tammikuun edustajiston kokous. Ryhmä Lexin toiminta kehittyy jatkuvasti ja tänäkin vuonna on luvassa muutamia uusia tempauksia, joten uusia kujeita on vanhojen jekkujen rinnalle tulossa. Pidetään hieman vielä jännitystä yllä – uudet kujeet paljastuvat kevään mittaan!

Ryhmä Lexin varsinaisten edaattoreiden kokoonpano (allekirjoittanut, Ville, Jussi ja Teemu) pysyy edelleen samana, mutta varajäsentemme joukossa on jälleen tapahtunut pientä muutosta, kun nyt alkuvuodesta Laura Leppä-Aro liittyy mukaan varaedaattorien joukkoon. Muut varaedaattorimme ovat Tuomas, Miina ja Ella. Ryhmämme innokkaat varaedaattorit pääsevät kaikki tänä keväänä kokoustamaan vähintään kerran, jotta he saisivat mahdollisimman paljon irti varaedaattorin roolista, ottamaan osaa edustajistotyöskentelyyn ja oppisivat tulevaa varten. Voinkin todeta, että Ryhmä Lex voi tällä hetkellä mainiosti ja toimii motivoituneesti.

Ryhmäpuheenjohtajana oli jälleen upeaa seurata, miten TYYn siipiin valittiin huima määrä aktiivisia ja ylioppilaskunta-asioista kiinnostuneita lexiläisiä. Iso vau! Viime vuoden siipiaktiivisuus ei ollut siis vain yhden vuoden mittainen alkuhuuma, vaan lexiläiset ovat jälleen tänäkin vuonna mukana tekemässä meidän opiskelijoidemme näköistä TYYtä. Kaikki siipiin valitut lexiläiset löytyvät tämän blogin omalta välilehdeltään.

Vuosi 2015 on taas jännittävä, sillä marraskuun alussa vuorossa ovat edustajistovaalit, joihin Ryhmä Lex lähtee jälleen innostuneena ja voitontahtoisena. Kaksissa edellisissä vaaleissa olemme jääneet kummallakin kertaa YHDEN äänen päähän viidennestä paikasta. Jos ei sitten nyt, milloin? Edarivaalikampanja lähtee käyntiin keväämmällä, kunhan saamme Ryhmä Lexin joukkoihin vaalipäällikön, joka yhdessä ryhmäpuheenjohtajan ja istuvan ryhmän kanssa lähtee toteuttamaan tulevaa kampanjaa. Mikäli sinä haluat päästä kokemaan vaalihurmosta, ole tarkkana – vaalipäällikköämme haetaan nyt alkuvuoden aikana!

Motivaatiota alkuvuoteen! 😉

Sanna Mäkilä
ryhmäpuheenjohtaja